« Home

Cimcorp Oy on ostanut kanadalaisen robottiyhtiön

Jul 26, 2010 Cimcorp Headquarter
READING TIME < 1 MIN

Robotisoituihin materiaalinkäsittelyratkaisuihin erikoistunut Cimcorp Oy on hankkinut perjantaina 23.7.2010 allekirjoitetulla kauppasopimuksella omistukseensa kanadalaisen robottiyhtiön RMT Robotics Ltd:n. Yritysoston keskeisenä tavoitteena on voimien yhdistämisen kautta lisätä kilpailukykyistä tarjontaa potentiaalisilla Pohjois-Amerikan ja Euroopan automaatiomarkkinoilla Aasian markkinoiden rinnalla.

Yritysosto toteutettiin siten, että Cimcorp Oy osti kanadalaisen 581399 Ontario Limited-yhtiön osakekannan, joka taas omistaa RMT Robotics Ltd:n osakekannan sekä lisäksi tämän toimivan yhtiön käytössä olevan nykyaikaisen noin 4500 m2 teollisuuskiinteistön. Yhtiö toimii Toronton talousalueella Kanadassa. Ostetun yhtiön pääosakas ja toimitusjohtaja tulee samalla merkittäväksi omistajaksi Cimcorpiin 20% osuudella suunnatun osakeannin kautta. Loppu 80% osakekannasta säilyy suomalaisissa omistajien hallussa.

Järjestelyjen kautta RMT:stä tulee Cimcorpin tytäryhtiö, joka kuitenkin toimii myös jatkossa nykyisellä nimellään osana Cimcorp-ryhmää ja nykyisen johdon alaisuudessa. Syntyneen yhtiön liikevaihto vuositasolla tulee tänä vuonna olemaan yli 50 miljoonaa euroa (yli 70 miljoonaa Kanadan dollaria) ja henkilökunnan määrä yli 200, joista luvuista ostetun yhtiön osuus on yli 1/4-osa.

Yhtiöiden liiketoiminta kohdistuu samoille alueille eli rengasteollisuuteen ja jakelun automatisointiin ja tuotevalikoima täydentää toisiaan hyvin. Molemmat yhtiöt ovat erikoistuneet robottiteknologiaan ja niiden ohjausjärjestelmiin. Yhtiöiden toiminnassa on kuitenkin kilpailullisesti melko vähän päällekkäisyyttä, koska RMT:n liikevaihdosta valtaosa tulee Pohjois-Amerikasta ja Cimcorpin vastaavasti ei käytännössä ollenkaan. RMT on myös viime vuosina kehittynyt joustavan vihivaunujärjestelmän nimeltään ADAM, joka on saavuttanut kasvavaa mielenkiintoa markkinoilla eri puolilla maailmaa.

Yhtiöiden yhteenlaskettu tilauskanta on tällä hetkellä yli 40 meur. Lisäksi tarjouskanta on kuluvan vuoden aikana kehittynyt suotuisasti. Nämä yhdessä antavat hyvän pohjan tulevaisuudelle ja yhtiön kehittymiselle.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Markku Vesa
puh. 0440 592 753
markku.vesa@cimcorp.com